Yli 70 euron tilaukset lähtevät Postin tai Matkahuollon kyytiin postikuluitta. Yli 150 euron tilaukset saavat kotiinkuljetuksen veloituksetta.

Mokku Yarnin tarina

Mokku Yarn on yhden naisen yritys. Värjään kaikki tuotteeni kotonani Suonenjoella


Päädyin värjäämisen pariin puhtaasti uteliaisuuden kautta syksyllä 2020. Ilman minkäänlaista värjäyskokemusta.

Ostin 4 värijauhepurkkia, kattilan, lankaa ja etikkaa. Katsoin paljon värjäysvideoita ja lopulta uskalsin testata. Jäin koukkuun heti!

Siinä lankoja järjestellessäni tajusin, että en mitenkään pysty neulomaan näitä kaikkia sukiksi tai miksikään muuksikaan. Päätin hankkia y-tunnuksen ja niinpä minulla, yrittäjyyttä pitkään vastustaneella opiskelijalla, oli oma yritys. Melkein.

Yritykselle oli kuitenkin keksittävä nimi ennen hakemuksen lähettämistä. Mietin nimeä muutaman päivän, mutta lopulta palasin alkuun. Alkuperäisten ideoiden joukosta paras vaihtoehto oli Mokku Yarn. Mokku-sanan juuret ovat äitini kotona, jossa mokulla tarkoitettiin hämähäkkiä. Pidän sanasta jo senkin takia, ettei se perheen ulkopuolella tarkoita mitään.

Niinpä nimi oli perheeni hyväksymistä vaille valmis. Kaikki eivät olleet kovin innoissaan nimestä, koska se ei tarkoita mitään. Itse olin kuitenkin jo päättänyt, että tällä nimellä haluan yritykseni rekisteröidä. Sain rekisteröintitiedon jo samana iltana. Kaikki oli valmista.

Päätin lankapohjia etsiessäni, että haluan käyttää vain laadukkaita lankoja. Tärkeää on myös mulesing-vapaus ja hajusteettomuus. Omassa taloudessani ei käytetä hajusteita, joten hajusteettomuus oli helppoa. Meillä ei myöskään ole lemmikkejä tai tupakointia, joten sekään ei peitä langan omaa tuoksua.

Nyt, kun yritys on ollut toiminnassa pienen tovin, voin vain todeta tämän olleen alusta lähtien opettavaisin kokemus ikinä!

***

Mokku Yarnin uusi luku alkoi, kun värjäri päätti pakata langat ja pannut ja muuttaa takaisin kotipaikkakunnalleen Suonenjoelle. Uudet, isommat tilat mahdollistavat aivan uudenlaisen toiminnan! Uusissa tiloissa on mahdollista pitää neuleiltoja ja pieniä värjäyskursseja.


Ostoskoriin käytetyt lahjakortit